Köh, vähän on ollut hiljaista meikäläisen uutuudenviehätysaktiivisuus. Jotain uutta sentään tein tammikuussa: tankkasin autooni eekymppiä! Senkin tein oikeastaan vahingossa.
Ajoin kiireessä tankkaamaan ABC:lle tammikuun ekalla viikolla ja vasta tankkauksen jälkeen pistoolin laskiessani huomasin, että siinä lukikin 95 E10. Starttasin auton ja lähdin jatkamaan matkaa ja samalla surffasin netissä tarkistamassa, sopiiko mokoma polttoaine Opeliimme. Löysin tiedon, että "E10 soveltuu kaikkiin Opel-malleihin lukuun ottamatta 2,2 l suorasuihkutusmoottoria (tunnus: Z22YH), jota on vuosimalleissa 2003-2010." Nonni... Joku 2000-luvun auto meillä on. Mikähän siinä on moottori... Ei kun kaivelemaan rekkaria jostain. Tosi liikenneturvallista. Onneksi selvisi nopeasti, että vuosimalli on 2000 ja moottorikin eri tilavuudella. Asian olisi tietysti voinut tarkistaa hyvissä ajoin etukäteenkin.
Sellainen seikkailu tällä kertaa. Toki muitakin pikkujuttuja on varmaan tullut tehtyä, mutta ne eivät oikein ylitä raportointikynnystä. Helmikuussa olisi tarkoitus tehdä jotain vähän harkitumpaa ja turvallisempaa. Saapa nähdä, mitä kuukausi tuo tullessaan!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2011tammikuu. Näytä kaikki tekstit

torstai 3. helmikuuta 2011
Tammikuun uusi asia
Tunnisteet:
2011autoilu,
2011LeenaK,
2011tammikuu
maanantai 31. tammikuuta 2011
Aivan uusi asia 1: virkattu heijastin
Minun tammikuun uuden asian löydätte blogistani.
Klikkaapas tästä.
Siitä on varmaan jo vuoden verran aikaa, kun ostin heijastinlankaa ja tarkoitus oli virkata itselle heijastin.
Nyt noita heijastimia tulee jokunen muillekin, sillä lähetän niitä muutaman ystävänpäiväkortin mukana turvaksi parhaille Ystäville.
Mitähän sitä keksisi helmikuun uudeksi asiaksi? -Aika näyttää ...
Muutto on ainakin ajankohtainen helmikuun aikana, se varmistui maanantai-iltana.

2011tammikuu,
2011Tellu
keskiviikko 5. tammikuuta 2011
Aivan uusi asia, nro 1: valokuvin ohjeistettu kukka-asetelman teko-ohje
Sisustushörhö kun olen, tietenkin sen ensimmäisen uuden asiankin pitää liittyä tavalla tai toisella sisustukseen. Tänään päätin nimittäin kokeilla aivan uutta aluevaltausta: nimittäin kukka-asetelman teon valokuvaamista ja siitä ohjeen kirjoittamista. Ihan mukavaa puuhaahan tuo oli näin lomapäivän ratoksi ja siinä samalla tuli leivottua myös tyttären 2-vuotissynttärikakutkin. Tätä valokuvausmeininkiä ja ohjeen kirjoittamista taidan kokeilla jatkossa uudestaan. Oli nimittäin sen verran mukavaa puuhaa!
Ai niin: se tuotokseni, uusi asia nro 1 (kukka-asetelman teon kuvaaminen ja ohjeistus), on nähtävillä: sisustusassari-blogissani.

2011kukka-asetelmatutoriaali,
2011Marika,
2011tammikuu
tiistai 4. tammikuuta 2011
bluezoo esittäytyy
...tai ainakin yrittää esittäytyä, nimittäin tämä blogi-maailma on minulle ihan upouusi!
Olen kovaa vauhtia 30 ikävuotta lähestyvä nuori nainen Varsinais-Suomesta.
Asun avoliitossa ja meillä ei ole lapsia... tai karvaisia sellaisia kylläkin ja useampikin kappale.
Kissat, koirat ja okahiiret ovat erityisesti lähellä sydäntäni :)
Tällä hetkellä olen ikäänkuin eläkkeellä ja nyt minulla on aikaa tehdä juuri sitä mitä haluan ja niin paljon kuin haluan, mm. osallistua SPR:n vapaaehtoistyöhön (olen toiminut SPR:llä vanhusten ystävätoiminnassa 2,5vuotta) ja harrastaa ja opetella uusia juttuja.
Tämä haaste tuli minulle ihan kreivin aikaan!
SPR:n ystävätoiminnasta lisää:
http://www.redcross.fi/aktiivit/piirit/sivut/varsinais-suomi/sosiaali/fi_FI/ystavatoiminta/
Suunnitelmissa oli jo muutenkin aloittaa uusia harrastuksia ja opetella uusia juttuja, mutta nyt kun sai ideoille vielä joukkovoimaa niin uskon aloittamisen olevan entistäkin helpompaa ja täältä saa varmasti paljon uusia ideoita :)
2011tammikuu: Tartuin välittömästi haasteeseen ja aloitin vihdoinkin ystävien pyynnöstä oman blogin...joka tosin on vielä ihan raakile mutta hiljaa hyvä tulee.
Eli tässä ensimmäinen tämän vuoden ja tammikuun uusi asia, mutta en usko että se jää tähän! Niin ainakin toivon :)
Toivottavasti tähän lähtee mahdollisimman moni mukaan!
Olen ainakin mainostanut tätä kovasti omille ystävilleni :)
~*~*~*~*~*~*~*
Oikein hyvää ja paljon uusia mukavia kokemuksia mukanaan tuovaa vuotta 2011 kaikille! :)

2011bluezoo,
2011esittely,
2011tammikuu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)