tiistai 4. tammikuuta 2011

Marika esittäytyy

Leenan juttuihin on aina kiva lähteä mukaan - pitkän linjan ystäviä kun ollaan - vaikkakaan neulootikkoa meikäläisestä ei tosin taida saada tekemälläkään. En tietenkään sano, ettenkö voisi joskus yrittää - kymmenettä kertaa, mutta sanotaanko näin, että uusi asia tuo neulominen ei minulle ole :)

Uusia asioita sen sijaan on elämääni mahtunut viimeisen kahden vuoden aikana melkolailla, mutta ennen sitä vähän jotain minusta - siitä kuka olen. Olen kohta kolmekymppinen yhden lapsen äiti ja yhden miehen vaimo. Päivät huseeraan leipätyössäni verkko-opetuksen parissa ja illan tullen, kun pikkuneiti on onnistuneesti nukahtanut, uppoudun sisustusharrastukseni pariin. Sisustusharrastus on käynyt välillä jopa niin rakkaaksi, että sitä on täytynyt oikein käydä opiskelemassa iltaisin koulunpenkillä. Rakastan luontoa, Jumalaa ja perhettäni yli kaiken - uusien asioiden oppiminen liittyy varmasti kaikkiin näihin tavalla tai toisella.

Viime vuoden uudenoppimisen saldoni näyttää vahvasti plussaa. Johtunee siitä, että tuli tuossa rakennettua myös omakotitalo sisustusopintojen melskeessä. Kun päälle lisää sen, että pieni tyttäreni opettaa minulle uusia asioita harvase päivä - ei voi muuta kuin ihmetellä - kuinka paljon sitä ihminen voikaan oppia uutta.

1 kommentti: